Ehdot ja edellytykset - Helsingin Lumilautailijat ry

Lautailijoille

  • Kuuntelen ja keskityn valmentajan ohjeisiin sekä noudatan niitä.
  • Huolehdin siitä, että kaikilla on hyvä olla harjoituksissa. Tiedostan, että jokainen on arvokas omana itsenään.
  • En kiusaa ketään ja toimin aina ystävällisesti. Seurassamme on nollatoleranssi kiusaamiselle.
  • Ilmoitan kiusaamisesta tai muusta epäasiallisesta käytöksestä häirintäyhdyshenkilölle, valmentajille tai vanhemmille – olipa kyseessä oma tai toisen kokemus.
  • Käyttäydyn asiallisesti enkä kiroile.
  • Teen parhaani harjoituksissa ja kannustan myös muita.
  • Kunnioitan ja tuen muita myös epäonnistumisen hetkellä.
  • Jos jokin asia vaivaa minua, puhun siitä valmentajan tai muun luotettavan aikuisen kanssa. Minun ei tarvitse murehtia yksin.
  • Kaikki päihteet ovat ehdottomasti kiellettyjä.

 

Valmentajille

  • Olen luotettava aikuinen ja esimerkki lautailijoille.
  • Huolehdin aikatauluista ja saavun harjoituksiin ja kilpailuihin ajoissa.
  • Käyttäydyn asiallisesti enkä kiroile.
  • Valmennan, tuen ja kannustan jokaista lautailijaa yksilöllisesti ja ammattitaidolla.
  • Otan lautailijoiden kertomat asiat vakavasti ja kuuntelen heitä arvostaen.
  • Tarvittaessa otan havaitsemani asiat puheeksi lautailijan, hänen vanhempiensa, muiden valmentajien tai seuran johdon kanssa.
  • Edistän hyvää yhteishenkeä tervehtimällä ja kohtelemalla kaikkia ystävällisesti ja reilusti.
  • Puutun välittömästi epäasialliseen käyttäytymiseen ja tarvittaessa ilmoitan siitä häirintäyhdyshenkilölle.
  • Toimin esikuvana ja varmistan turvallisen harjoitusympäristön noudattamalla näitä toimintatapoja sekä Suomen Lumilautaliiton eettisiä sääntöjä.

 

Vanhemmille

  • Noudatan yhteisesti sovittuja toimintatapoja ja varmistan, että lapseni tuntee ne.
  • Huolehdin, että lapseni on ajoissa harjoituksissa.
  • Tuen ja kannustan lastani ilman paineita. Ymmärrän, että vanhempien henkinen tuki on tärkeää eikä oma kunnianhimoni saa ohittaa lapsen tarpeita.
  • Varmistan, että lapseni syö terveellisesti, lepää ja nukkuu riittävästi.
  • Ilmoitan lapseni poissaoloista valmentajalle tai seurajohdolle ajoissa.
  • Puutun epäasialliseen käyttäytymiseen ja ilmoitan siitä tarvittaessa valmentajalle tai häirintäyhdyshenkilölle.
  • Huolehdin harjoitusmaksujen maksamisesta ajallaan ja noudatan Helsingin Lumilautailijoiden sekä Suomen Lumilautaliiton sääntöjä.

Seuran hallitus ja hallinnollinen henkilökunta sitoutuvat näihin toimintatapoihin kaikessa toiminnassaan.

Helsingin Lumilautailijat ry on myös Suomen Lumilautaliiton (Finnish Snowboard Association, FSA) jäsenseura ja sitoudumme noudattamaan FSA:n kurinpitosääntöjä

https://www.ski.fi/lumilautaliitto/info/saannot/kurinpitosaannot/